Mökki tutisee puhurin pauhatessa. Kattopellit kolisevat, ulko-ovi lonksuttaa. Vesi lentää vaakasuorassa, ja ikkunan raoista puskee sisään hyytävä viima.
Kivenheiton päästä lähtevä, laaksoon vievä köysirata on korjattavana ja poissa käytöstä yön yli, ehkä toisenkin. Seuraavalle köysirata-asemalle on muutaman tunnin kävelymatka. Ihan liikaa näissä olosuhteissa.
Olemme siis nalkissa. Kyhjötämme Babelen vuoristomajan kanttiinissa, kahden kilometrin korkeudessa Romanian Bucegi-vuorilla ja ihmettelemme, miten tässä näin pääsi käymään.
Olemme keskellä mitä mainiompia ulkoilumaastoja. Mökin liepeiltä lähtevät polut vievät vuorten rinteitä ylös ja alas johdattaen muutaman tunnin kävelyille tai pitemmille patikointitaipaleille, toisiin vuoristomajoihin tai laakson kyliin ja kaupunkeihin.
Mieli on levoton, jonnekin pitäisi päästä. Vaan ei auta, on odotettava huomiseen.
Ilta etenee hissukseen. Korttipelit on pelattu ja kirjat luettu. Neljäs mukillinen laihaa marjateetä hulahtaa kurkusta alas, virikettähän sekin.
Askeettisen mökin askeettisessa kanttiinissa on lisäksemme vain keittoaan ryystävä norjalaispariskunta. Myrskyn mörinää lukuun ottamatta tuvassa vallitsee rikkumaton rauha.
Sitten ulko-ovi käy, ja kaksi lammaspaimenta astuu sisään. He puistelevat sadepisarat villapipoistaan ja -paidoistaan kuin koirat. Vuoristomajan isäntä herää horroksestaan ja lorottaa tulijoille reilut kupilliset lämmikettä, hetken päästä toiset.
Miehet istuvat pöydän ääressä pitkän tovin vastakkain, montaakaan sanaa vaihtamatta, votkaryyppyjään maistellen. Lopulta kuuluu kävelykepin kumea kolahdus ja paimenet ovat kadonneet pimeään
