Massmedia finlandeza : Basescu ramine presedinte – Romanian presidentti pelastui virkasyytteeltä

0
1580

Kansa sai äänestää sunnuntaina, pitäisikö presidentti Traian Basescua vastaan nostaa virkasyyte valtuuksien ylittämisestä. Romanian presidentti selvisi kuitenkin syytteeltä, sillä äänestysprosentti ei noussut kovin korkeaksi.

Romanian presidentti Traian Basescu on selvinnyt virkasyytteeltä. Asiasta järjestetty kansanäänestys ei osoittautunut päteväksi, sillä äänestysprosentti jäi liian alhaiseksi. äänestysprosentti oli 46 prosenttia, kun kansanäänestyksen päteväksi tekemiseen tarvitaan perustuslain mukaan ääni yli puolelta äänestyskelpoisista kansalaisista.

Ennen tulosten julkistamista Traian Basescu ehti kommentoida, että kansa on „torjunut vallankaappauksen”. Tulos oli aavisteltavissa, sillä kolme tuntia ennen äänestyspaikkojen sulkemista äänestysprosentin kerrottiin olevan noin 37 prosenttia. Presidentti oli kampanjoinut ennen äänestystä, että kansalaiset osoittaisivat mieltään hänen puolestaan boikotoimalla äänestystä.

Vasemmistolainen hallituspuolue on syyttänyt oikeistoon kuuluvaa presidenttiä valtuuksien ylittämisestä, kun presidentti päätti talouskurin tiukentamisesta pari vuotta sitten. Basescua on syytetty myös oikeuslaitoksen manipuloimisesta, mutta hän on kiistänyt kaikki syytteet.

Basescun mielestä hallituspuolueen äänestysinto on ollut tapa hälventää vasemmistopuoluetta johtavaan pääministeriin kohdistettuja syytöksiä. Kuukausi sitten pääministeri Victor Pontan väitöskirjan todistettiin sisältävän plagiointia.

Presidentti on ollut jo kuukauden verran hyllytettynä virastaan. Jos äänestysprosentti olisi noussut tarpeeksi korkeaksi ja tulos vaatinut virkasyytettä presidentille, maassa olisi järjestetty uudet presidentinvaalit.

Basescu on toiminut presidenttinä vuodesta 2004. Hänet yritettiin kaataa jo vuonna 2007, mutta hän pelastui kansanäänestyksessä.

Romanian presidentti pelastui virkasyytteeltä | Yle Uutiset | yle.fi

LĂSAȚI UN MESAJ

Vă rugăm să introduceți comentariul dvs.!
Introduceți aici numele dvs.