Romanian poliisilla luksusautoja partiotehtävissä – katso kuva!

0
1716

Köyhä Romania tunnetaan Suomessa jostain aivan muusta kuin poliisiautoistaan. Auto Bild Suomi paljasti, millaista kalustoa maan liikkuvalla poliisilla on.

Lehden löytämän todisteen mukaan Romanian poliisi käyttää työntekoon muun muassa Porschen 911-sarjaa. Valinta on kieltämättä hieman erikoinen, ottaen huomioon vaikkapa Romaniasta Suomeen ja muualle Eurooppaan pakenevien elintasosiirtolaisten tulvan sekä maan EU-mittapuulla alhaisen yleisen elintason.

Vaikka Romanian tiestö onkin yhä kommunismin jäljiltä osin varsin heikoilla kantimilla, on maahan saatu viime vuosina runsaasti uusia moottoriteitä, muun muassa EU-rahoituksen ja Maailmanpankin turvin. Kenties Porschen valinta on ollut perusteltua juuri tässä valossa.

Suomen ulkoministeriön mukaan maantieliikenne on Romaniassa teiden ja ajoneuvojen kunnosta sekä kaoottisesta liikennekulttuurista johtuen selvästi suurempi riskitekijä kuin Suomessa. Teiden huono kunto aiheuttaa jatkuvia yllätyksiä. Talvella teitä ei useinkaan aurata kunnolla eikä kaikissa autoissa välttämättä ole talvirenkaita. Öiseen aikaan ajamista kannattaa välttää, sillä etenkin maaseudulla liikenteessä on myös valottomia hevosajoneuvoja.

Samoin pysäköityyn autoon ei Romaniassa kannata UM:n mukaan jättää omaisuutta näkyville ja autolla ajettaessa on hyvä pitää ovet lukittuina lyhyilläkin matkoilla. Etenkin yöksi auto kannattaa mahdollisuuksien mukaan pysäköidä vartioituun paikkaan. Hälytyslaite, rattiin kiinnitettävä turvalukko ja lukittavat pultit renkaissa ovat suositeltavia.

Matkustustiedote varoittaa autoilijoita ja muita liikkujia erikseen myös taskuvarkaista, valepoliiseista, valelappuliisoista sekä taskuvaras- ja kerjäläisryhmistä. Polisii-Porschea ei varolistalla kuitenkaan näy.

http://www.iltasanomat.fi/autot/art-1288417163358.html

LĂSAȚI UN MESAJ

Vă rugăm să introduceți comentariul dvs.!
Introduceți aici numele dvs.