Poliittiseen kriisiin ajautunut Romania sai uuden hallituksen

0
1661

Korruption symboliksi nousseen yökerhopalon myötä poliittiseen kriisiin ajautuneen Romanian uusi hallitus alkoi sunnuntaina muotoutua, kun pääministeri Dacian Ciolos kertoi virkamieshallituksensa ministeriehdokkaiden nimiä, uutistoimisto Reuters kertoi.
Romanian presidentti Klaus Iohannis nimitti Cioloksen pääministeriehdokkaaksi tiistaina. Ennen ilmoitustaan Iohannis oli neuvotellut parlamenttipuolueiden kanssa, joten Cioloksen hallitus saa todennäköisesti parlamentin tuen tiistaina.
Lisäksi laajalle levinnyt korruptio on pilannut poliitikkojen maineen niin pahoin, että parlamentti todennäköisesti haluaa esiintyä yhtenäisenä ja halukkaana vähentämään korruptiota asiantuntijahallituksen avulla. Virkamieshallituksen on määrä olla vallassa vuosi, sillä seuraavat vaalit on määrä järjestää ensi vuoden joulukuussa.
1447569377295

 Romanian presidentti Klaus Iohannis nimitti Dacian Cioloksen pääministeriehdokkaaksi tiistaina.


Ciolos on entinen maatalousministeri ja EU:n maatalouskomissaari. Hän esittää valtiovarainministeriksi EU-komissiossa analyytikkona toimivaa Anca Paliuta, oikeusministeriksi korruptioasiantuntijaa Cristina Gusetia ja puolustusministeriksi Romanian Lontoon-suurlähettilästä Mihnea Ioan Motocia.
”Halusin valita kyvykkäitä ihmisiä, jotka ovat alojensa asiantuntijoita”, Ciolos sanoi lehdistötilaisuudessa.
Romania on yksi Euroopan korruptoituneimpia maita.
http://www.hs.fi/ulkomaat/a1447569372473

LĂSAȚI UN MESAJ

Vă rugăm să introduceți comentariul dvs.!
Introduceți aici numele dvs.