In presa finlandeza despre suspendarea presedintelui Basescu (Ponta, iesi afara ciorditorule !)

0
1547

Romanian presidentti hyllytettiin

Seuraavaksi maassa on tarkoitus järjestää kansanäänestys, jossa selviää, nostetaanko Basescua vastaan syyte.

Romaniassa parlamentti on hyllyttänyt presidentti Traian Basescun kuukaudeksi perjantaina. Seuraavaksi maassa on tarkoitus järjestää kansanäänestys, jossa selviää lopullisesti, nostetaanko syyte Basescua vastaan. Kansanäänestys pitää järjestää kuukauden sisällä.

Mikäli kansanäänestys puoltaa syytettä, järjestetään maassa uudet presidentinvaalit.

Basescua on syytetty siitä, että hän ylitti valtuutensa päättäessään talouskurin tiukentamisesta pari vuotta sitten. Häntä on syytetty myös oikeuslaitoksen manipuloimisesta.

Basescu on kiistänyt syytökset. Presidentin mukaan kyseessä on poliittinen ajojahti, jolla hallitus yrittää peittää pääministeriin kohdistuvia syytöksiä. Pääministeri Victor Pontan väitöskirjan todistettiin viikko sitten sisältävän plagiointia.

Basescu yritettiin kaataa jo vuonna 2007, mutta hän pelastui kansanäänestyksessä.

Kyseessä on maan pahin poliittinen kriisi kommunismin vuosien jälkeen.

Basescu on toiminut presidenttinä vuodesta 2004.

Romanian presidentti hyllytettiin | Yle Uutiset | yle.fi

si

Parlamentti hyllytti Romanian presidentin – Ulkomaat – HS.fi

LĂSAȚI UN MESAJ

Vă rugăm să introduceți comentariul dvs.!
Introduceți aici numele dvs.