în finlandeza : Romania are un prim ministru hoț. Cum sa dea mina cu Ponta, delegatia Finlandei la Bruxelles ?

0
1471

Romanian pääministeriä epäillään plagioinnista – Helsingin Sanomat

Romanian pääministeriä epäillään väitöskirjan plagioinnista

Victor Pontan väitöskirja koskee kansainvälistä lainkäyttöä. Valtaosa tekstistä on kopioitu muilta, kertoo tiedelehti Nature.

Romanian hallitusta koettelee uusi plagiointiskandaali. Pääministeri Victor Pontan epäillään ottaneen isoja osia väitöskirjastaan kolmen muun tutkijan töistä. Romanian opetusministeri Ioan Mang joutui eroamaan viime kuussa, kun kävi ilmi, että lukuisat hänen julkaisemistaan tutkimuksista oli kopioitu muilta.

Tiedelehti Nature kertoo nähneensä nimettömän ilmanantajan paljastamia asiakirjoja, joiden mukaan yli puolet Pontan 432-sivuisesta väitöskirjasta on muiden tekstiä ilman asianmukaisia lainausmerkintöjä.

Vuonna 2003 Bukarestin yliopistossa hyväksytty väitöskirja koskee kansainvälisen rikostuomioistuimen toimintaa. Väitöskirja on pohjana myös myöhemmin julkaistussa kansainvälistä lakia koskevassa teoksessa, jonka toiseksi tekijäksi on merkitty Pontan oppilas Danela Coman.

Naturen haastattelemien asaintuntijoiden mukaan todisteet Pontaa vastaan ovat poikkeuksellisen laajat ja vankat. Ponta ei vastannut Naturen haastattelupyyntöön, eikä lehti tavoittanut myöskään Comania.

Tutkintojen suoltaminen alentaa tasoa

Ponta on Romanian sosiaalidemokraattisen puolueen johtaja. Hänestä tuli pääministeri vasta viime kuussa, kun Emil Boc joutui eroamaan Romanian rankkojen säästötoimien aiheuttamien protestien vuoksi. Valmistuessaan tohtoriksi Ponta oli ulkoministeri.

It-alan tohtorin Ioan Mangin plagiointisyytöksiä tutkitaan parhaillaan Romanian korkeakoulujen eettisyyttä valvovassa neuvostossa. Opetusministerin salkusta hän kuitenkin joutui luopumaan viime kuussa.

Sosialismin romahtamisen jälkeen Romanian eliitti – myös monet poliitikot – on hankkinut innokkaasti akateemisia oppiarvoja, ja yliopistojen määrä on kasvanut. Arvostelijoiden mukaan monet ovat pelkkiä tutkintomyllyjä, joissa tutkimusen tasolla ei ole merkitystä. Se antaa kasvupohjaa myös plagioinnille, arvostelijat sanovat.

Lisää aiheesta

LĂSAȚI UN MESAJ

Vă rugăm să introduceți comentariul dvs.!
Introduceți aici numele dvs.